Putaan Pulla on täyden palvelun leipomo: valikoimiimme kuuluvat niin ruokaleivät, kahvileivät kuin konditoriatuotteetkin. Pääpaino on ruokaleivän valmistamisella.
Olemme tehneet pitkäjänteistä ja tuloksellista tuotekehitystyötä ja konekantamme on erinomainen. Oppia haemme alan messuilta ja kumppanuusleipomoilta. Kuluttajien suuntaan olemme korvat tarkkoina.
Asiakaskuntamme koostuu vähittäistavarakaupoista suurkeittiöihin, joiden välityksellä tuotteet tavoittavat laatutietoiset nauttijansa.
Putaan Pullassa tuotteiden tuoreus on keskeinen asia. Siksi uunituoretta leipää valmistetaan myös sunnuntaisin. Oulun alueelle leipää toimitetaan viikon jokaisena päivänä.
Putaan Pullan tuotteita on tarjolla Oulun alueen lisäksi myös muista pohjoisen hyvinvarustetuista kaupoista.
Putaan Pulla toimii Haukiputaalla Martinniemessä. Leipomolla on nykyaikaiset noin 2000 neliön toimitilat. Yrittäjäperheen lisäksi työllistämme noin 30 henkilöä.