JUURET

PUTAAN PULLAN HISTORIA

Ilman mitään leipomoalan kokemusta Reino Tyykiluoto yhdessä vaimonsa Sirkka-Liisan kanssa perusti leipomon pienelle kylälle, joka on vuosikymmenten aikana kasvanut merkittäväksi keskisuureksi leipomoksi Pohjois-Suomessa. Vuosien varrella kuluttajat ovat kerta toisensa jälkeen puolustaneet ja halunneet ostaa Putaan Pullan herkullisia ja omintakeisia leipiä lähikaupoistaan kilpailijoiden vastustuksesta huolimatta.

1978: Perustaminen

Putaan Pulla perustettiin vuonna 1978 Haukiputaan Martinniemen kylälle. Kun paikallinen ompelutehdas Hyvön kudetehdas oli menossa konkurssiin, moni oli jäämässä ilman töitä. Valtaosa työttömäksi jäävistä oli paikallisia naisia ja heidän joukossaan olivat Reino Tyykiluodon vaimo ja anoppi. Reino päätti perustaa leipomon ilman minkäänlaista kokemusta ja tarjota sen kautta töitä paikallisille naisille. Leipomon nimeksi valikoitui Putaan Pulla. Vain vuosi perustamisen jälkeen, vuonna 1979, Reino lopetti työnsä ammattikoulun opettajana, jotta pystyi keskittymään leipomotoimintaan täyspäiväisesti.

Näytä lisää

1980: Keskittyminen leipomotoimintaan

Putaan Pulla osti 1980-luvun alkupuoliskolla Kuivalan leipomon, mikä oli silloin Haukiputaan suurin leipomo. Leipomo kasvoi työntekijämäärässä. Pian sen jälkeen vuonna 1984 ostettiin myös elintarvikekauppa ja nimettiin se Putaan Puodiksi. Lähialueella uuteen T-ryhmään kuuluvaan Putaan Puotiin suhtauduttiin vihamielisesti. Päämarkkina-alueen kaupat alkoivat boikotoimaan Putaan Pullan tuotteita. Myynti tippui ja liikevaihto laski yli kolmasosan.

Näytä lisää

1990: Eloonjäämistaistelu

1990 oli Putaan Pullalle vaikea, mutta merkittävä vuosikymmen. Elettiin vaikeaa laman aikaa, jolloin lähes kaikki pohjoisen piskuiset leipäuunit kylmenivät. Putaan Pullan asiakkailla oli maksuvaikeuksia, mistä syntyi luottotappiota.

Näytä lisää

2000: Pohjalta nousu ja Putaan Pullasta 2. sukupolven leipomo

Edellisen vuosikymmenen loppu antoi pohjan 2000-luvun kehitykselle. Uudelleen rakennetun liiketoimintasuunnitelman punaista lankaa noudatettiin edelleen. Tuotekehityksen myötä tulleet uudet tuotteet antoivat Putaan Pullalle tärkeitä tulospiikkejä, joiden myötä toiminta kasvoi ja yhteistyöverkostoa pystyttiin alkaa rakentamaan laajemmin.

Näytä lisää

2010: Kasvupolku ja Putaan Pullasta 3. sukupolven leipomo

Putaan Pulla jatkoi erikoistumista herkullisiin ruokaleipiin ja päätti keskittyä täysin päivittäistavarakauppaan. Putaan Pulla myi grillisämpylöiden valmistuksen ja sen asiakkuudet sekä lopetti kuntasektorin ja laitoskaupan lähes kokonaan.

Näytä lisää

2020: Kriisien ja mahdollisuuksien aikaa

Vuosi 2020 yllätti koko maailman alueellisilla ja globaaleilla kriiseillä. Koronapandemia vaikutti kaikkialla. Kun Putaan Pullan merkittävä markkina-alue Lappi suljettiin parhaimpaan sesonkiaikaan keväällä 2020, se pudotti Putaan Pullan liikevaihtoa lähes 30 %. Vaikka loppuvuonna liikevaihto kurottiin lähes entiseen, Putaan Pulla ei kasvanut ensimmäistä kertaa vuosiin.

Näytä lisää